Uusi menetelmä Parkinsonin taudin oireiden kotimonitorointiin

Itä-Suomen yliopiston sovelletun fysiikan laitoksella on kehitetty uusi menetelmä Parkinsonin taudin liikeoireiden mittaamiseen ja analysointiin. Menetelmän kehittänyt tutkimusryhmä on perustanut menetelmän kaupallistamiseksi startup-yrityksen, Adamant Health Oy:n. Kehitetyllä menetelmällä on mahdollista mitata Parkinsonin tautiin liittyviä liikeoireita kuten vapinaa ja jäykkyyttä sekä tautiin annetun hoidon vaikutuksia luotettavasti ja tarkasti myös potilaan normaalissa elinympäristössä, kuten kotona ja ulkona. Kehitetty menetelmä on sovellettavissa myös muiden liikehäiriösairauksien arviointiin.

Yliopistotutkija Saara Rissanen on tutkinut Parkinsonin taudin mittaus- ja analyysimenetelmiä jo 15 vuoden ajan. Rissasen kehittämä algoritmi, joka yhdistää potilaan hermolihastoiminnan ja liikkeen mittauksen ainutlaatuisella tavalla, mahdollistaa tarkan ja objektiivisen arvion liikeoireiden esiintymisestä.

“Vahva tutkimusyhteistyö kliinisten kumppaneiden kanssa on mahdollistanut kehitettyjen menetelmien validoinnin laajalla potilasaineistolla. Tutkimuksen tulokset antavat meille vahvan pohjan uskoa, että olemme saavuttaneet jotain tärkeää”.

Rissanen on aloittanut perustetun yrityksen tieteellisenä johtajana.

Tutkimus- ja perustajatiimin jäsen professori Pasi Karjalaisen mukaan uudessa yrityksessä toteutuu kauniilla tavalla tieteellisen tutkimustyön perimmäinen tavoite.

“Tutkimus saadaan tällä tapaa vuosien uurastuksen jälkeen hyödyttämään ihmiskuntaa uusina palveluina ja tuotteina”.

Tutkimusryhmä sai rahoitusta vuosien varrella menetelmän kehittämiseen ja kansainvälisiin potilasmittauksiin muun muassa Suomen Akatemialta ja Business Finlandilta (ent. TEKES). Tutkimustulosten kaupallistaminen viimeisteltiin Business Finlandin Tutkimuksesta liiketoimintaa (TUTLI) -rahoituksella vuosina 2017–2019.

Uusi yritys on parhaillaan käynnistämässä toimintaansa, sijaintipaikkoinaan Kuopio ja Helsinki. Yhtiön toimitusjohtajana ja perustajatiimin jäsenenä on aloittanut Paulus Carpelan, jolla on kokemusta terveysteknologia-alan liiketoiminnasta.

“Harvoin löytyy Adamant Healthin kaltaisia aloittelevia yrityksiä, joissa yhdistyy vankka tieteellinen ja tutkimuksellinen pohjatyö, kliininen todistusaineisto sekä kaupallinen palvelukonsepti, joka mahdollistaa terveysteknologia-alalla liiketoiminnan käynnistämisen alle vuodessa yrityksen perustamisesta. Tämä on näkynyt myös sijoittajien kiinnostuksena yritystä kohtaan”.

University of Eastern Finland, UEF, Parkinson tauti, kotimonitorointi, analyysi
Previous
Previous

Liikeoireiden mittaus voi tarkentaa lääkitystä